torstai 26. maaliskuuta 2009

maa peritään
tarvikkeet ostetaan

talon paikka mitataan
nurkat punnitaan

viemäri vesijohto

kaivetaan kallioon asti
valetaan kivijalka

alhaalta ylös
tai seinä kerrallaan

laastia siihen mihin
ei tiili mahdu

katto

sisältä ja ulkoa
ovet
ikkunat

keittiö
talon sydämeksi

kiikelit kaakelit
kirjavat linnat

lattia lasten tepastella

mitataan sahataan naulataan
hiotaan
läpimäräksi
maalataan

tai talo vuokrataan

torstai 19. maaliskuuta 2009

odotan junaa

se
ei tietenkään tule

aamulla
pomo työpaikalla
ilmoitti että
tuotannollisista ja taloudellisista syistä

olen hyödytön mies

en silti aio soittaa
pankinjohtajalle

eilen
vaimoni lähtö
toisen naisen luo
tuli yllättäen
kuin lihavan miehen kuolema

ymmärrän
että jokainen tekee itse valintansa
parhaan ymmärryksensä mukaan

juuri kun olin toipunut
poikieni
käyttörikoksista
ja aineiden välittämisestä

ja kuinka minä heitä kasvatinkaan

kun lähdin kävelemään
kohti rataa
panin kourallisen hiekkaa
kumpaankin kenkääni


raiteilla
maaten
odotan junaa

se
ei tietenkään tule

torstai 12. maaliskuuta 2009

se
että kaksikymppinen
ymmärsi olevansa kuusikymppinen
vaati neljäkymmentä vuotta

kiihkeä rakkaus
oli jo muuttunut
hyväntahtoiseksi sietämiseksi

viinipullollisen jälkeen
mieli kääntyi taaksepäin

otti kokonaisen kuvan elämästä

universtas

kuolemattomien sanojen lausujaa ei pahemmin kiitellä
villivarsojen kevyt laukka aavikolla
yhteensattumien summa
kerran vielä

kaikki mitä tapahtuu
hetkeäkään puhumatta
asia
ajatus
kynän nopea liike

turhia selityksiä
tunnusmerkistöjä
teko joka toteuttaa kaupungin

ihmiset varastavat
ja komiteat

sellaista se on
olla syntynyt

voima

tämä on reaalimaailma
viimeinenkin pyhyys asioilta on kadonnut

niin käy
kun tutkii asioita liian läheltä

tuomittu elinkaudeksi elämään
tuomittu elinkaareksi elämään

elämässä täytyy otta huomioon
pelkkä totuus ei riitä
on oltava jotakin enemmän

vaakasuorien sinisten viivojen tanssi ikuisessa polskassa
olemisen haurauteen kiinni takertuva kuolemattomuuden etsijä

ilmassa pitkään kaikuva villivarsojen kavioiden iloton kopse
kysymys on ilmeisesti paosta

on vilpittömästi sanottava tai oltava hiljaa
kynän turha liike
paperilla
kyllästettyjen ihmisten joukossa

vain mielettömyys antaa uskoa huomiseen
elämäkö jatkettu teko

kun kuva himmenee
sitä ei enää
ole

omalle kohdalle sattunut
rangaistus on aina kohtuuton

torstai 5. maaliskuuta 2009

lumipyrynä yllätät minut
tunturissa

silmiin korviin henkeen
lumena vetenä
piposta kaulasta niskasta
paidan alle
housuihin
kenkiin sukkiin

sulan maan aikana