torstai 20. marraskuuta 2008

turhaan minä taistelen
sinua vastaan

taistelet oikeaoppisesti
selkä kalliota vasten

katson kättäsi

miekkaa

puhetta
savua
naurua

nämä miehet tietävät mistä puhuvat

turhaan minä taistelen
sinua vastaan

kaukana itkee kitara


kuolema
odottaa

kiirettä ei ole

ei aika kulu
aika on

on aikaa
kunnes on aika

pimeässä tavoittelee
kourani
tyhjää

hetken pelkään menettäväni

olemattoman


tämä ei ole puhetta
etkä sinä kuuntele

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"ei aika kulu / aika on" tämä unohtuu usein. Runossasi on liikettä ja samaan aikaan jonkinlaista pysähtyneisyyttä, kaksi liikkeen tasoa kulkevat rinnan. Mahdollisen riidan kuvauksena erinomainen. Lopun neljä säettä ovat tehokas kiteytys.

Anonyymi kirjoitti...

minäkin koin monen tason olotilan, liikkeen ja seisahtuneen ... mielenkiintoinen kuvaus

Anonyymi kirjoitti...

Kaksintaistelu aamunkoitteessa.
Vaikka taistelu on turhaa, on taisteltava. Hyvä runo.

Anonyymi kirjoitti...

Kuolema kyllä odottaa, kunnes aika on.
Jokaisessa säkeessä hieno oma ajatus. Yritin lukea niin etten paljastanut uutta säettä, ennen kuin olin miettinyt vanhan.
Hieno runo, kestää pohdinnan moneen kertaan.

arleena kirjoitti...

Aika on, kunnes on aika

Tämä runo on loistava.

Anonyymi kirjoitti...

Piti lkäydä lukemassa uudestaan. Edelleen hyvä ja vaikuttava runo. Luen siitä edelleenkin riitaa, mutta kyllä siinä tosiaan kuolema taitaa olla keskeisin teema. Todella onnistunut.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno runo. Minäkin koen tässä turhaa taistelua, kuolema odottaa. Myös pelkoa menettää hetki. Aika on. Ikuisuudessa aika on ni merkitön juttu, että vois sanoa, ettei sitä ole :)
Todella hieno runo josta tykkäsin.

Anonyymi kirjoitti...

Ajan monitasoisuutta ja olemattomuutta kertova hieno runo.
Vahvuutta mukana paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Puhettapa hyvinkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Mielenkiintoista!